Säästäminen

Tuntuuko, että palkka katoaa jo melkeinpä ennen kuin on tullutkaan, ja säästötili ammottaa tyhjyyttään vuodesta toiseen? Säästäminen alkaa pienistä teoista, jotka on loppujen lopuksi helppo sisällyttää omiin päivittäisiin rutiineihin. Kuten painonpudotuskaan, kyseessä ei ole viikon tai kuukauden kestävä puserrus, jonka jälkeen loppuelämä jatkuu täydellisenä, vaan kestävä muutos tapahtuu elämän jokaisella alueella ruohonjuuritasolla.

Jos elämänmuutos kauhistuttaa, niin kaikkia säästövinkkejä ei tarvitse sisällyttää omaan elämään kerralla, mutta mitä enemmän kiinnität kuluttamiseesi huomiota, sen nopeammin ja enemmän säästät rahaa helpoilla muutoksilla.

Ruokaostokset

Eniten rahaa voi säästää tietenkin siellä, mihin sitä eniten kuluu: ruokaostoksissa. Tutkimukset todistavat, että perheet, jotka kävivät vain kerran viikossa viikko-ostoksilla kauppalistan kanssa kuluttavat ruokaan vähemmän rahaa kuin ilman kauppalistaa tarveostoksilla päivittäin käyvät. Ei ihme, sillä aina kun astut kauppaan kuin kauppaan on suunnittelemattoman heräteostoksen riski suurimmillaan.

Älä kuitenkaan syytä tästä itseäsi, sillä kauppiaat tietävät, kuinka houkutella juuri sinut ostamaan mitä tahansa kauppareissullasi tavaroiden asettelulla, valaistuksella ja muilla apuvälineillä. Heräteostosten torjumiseen tehokkain keino on olla ensinkään menemättä kauppaan. Kauppalista on heräteostosten torjuntakeino numero kaksi: kun pitäydyt vain suunnitelluissa ostoksissa, heräteostosten määrä vähenee.

Kauppalistaa tehdessä voit jo suunnitella säästösi. Nykäise “ei mainoksia”-viesti irti ovestasi, sillä mainoslehdet antavat sinulle rahanarvoista tietoa siitä, missä kannattaisi tehdä ruokaostokset tällä viikolla. Hanki itsellesi myös monien eri kauppojen kanta-asiakaskortit, jotta pystyt hyödyntämään vain kortilla saatavat kanta-asiakastarjoukset.

Suunnittele kauppalistallesi niiden ruoka-lajien ainekset, joita aiot valmistaa seuraavan viikon aikana ja pitäydy suunnitelmassa. Valmista arkisin helppoa ja edullista kotiruokaa, jonka ainekset voit mahdollisesti löytää tarjouksista, ja säästä viikonloppu ylellisempään kokkaukseen ja herkutteluun. Ota kauppaan mukaasi omat kauppakassisi, sillä yksi muovikassi viikossa kerryttää vuodessa jopa 13 euroa.

Ei kuulosta paljolta, mutta heittäisitkö juuri nyt 13 euroa roskakoriin, jos voisit välttyä siltä? Tismalleen, moni käyttää kaupasta ostamiaan muovisia kauppakasseja roskapusseina ajatellen tehneensä tällä tavoin säästöä, mutta totuus on toinen. Jos kaupassa 52 roskakassin rulla maksaisi 13 euroa, ostaisitko rullan?

Ruoan valmistus

Tehtyäsi ruokaostokset on aika kiinnittää huomiota siihen, mitä ostamallasi ruualla teet. Ollessasi ruokakaupassa tarkista aina valitsemiesi tuotteiden säilyvyys. Mikään ei vedä vertoja rahan hukkaan heittämisessä pilaantuneiden tuotteiden päätymiseen roskakoriin.

Valmista töihin mukaan otettava lounas kotona niin usein kuin vain voit. Ellei kyseessä ole yliopistoruokala tai kouluruokala, säästät takuuvarmasti tuomalla mukanasi omat eväät, sillä vain 6 euroa maksava työpaikkaruokalan ateria kerryttää jo yhdessä viikossa 31 euroa, joka on kuukaudessa 124 euroa. Kotona tehtyjen aterioiden hinnaksi voit parhaimmillaan saada jopa 1,50 euroa, ja 3 euroa riittää jo melko ylellisen annoksen valmistamiseen, kun kokkaat monta annosta kerralla. Tässäkin tapauksessa säästöä kuukausittain syntyy 62 euroa. Mihin muuhun voisit käyttää tämän summan?

Kokkaa kerralla enemmän ruokaa, niin säästyt vaivalta ja samalla kustannukset laskevat. Pakkaa ruoka päiväannoksiin seuraaville päiville ja laita loppu pakastimeen.

Päivittäiset pikkumenot

Päivittäiset pikkuostokset tuntuvat harmittomilta, mutta itse asiassa kerryttävät hurjan määrän menoja pidemmällä aikavälillä. Suklaapatukka 3 kertaa viikossa kerryttää jopa 86 euroa vuodessa. Entäpä kahvikupillinen kahvilasta tai kahviosta? Vain kaksi euroa maksava kahvikupponen tuleekin maksamaan vuodessa yli 500 euroa, jos ostat juoman päivittäin. Vielä enemmän vuosimaksua kerryttävät kahviloiden erikoiskahvit, joiden kertahinta saattaa olla jopa 5 euroa.

Sama pätee lehtiin: Iltapäivälehti voi olla hauskaa viihdettä, mutta vuoden joka viikoittaisen 5 lehden ostamisen jälkeen olet jopa 364 euroa köyhempi. Iltapäivälehteä pääsee lukemaan ilmaiseksi verkossa.

Pidä huolta laitteistasi ja vaatteistasi

Yksi suurimpia kuluttamisen syitä on vanhan tavaran rikkoutuminen, jolloin on tarve ostaa uusi. Vaikka laitteet ovat tiedettävästi heikompia nykypäivänä kuin ennen, johtuu laitteen ennenaikainen rikkoutuminen usein yksinomaan käyttäjän huolimattomuudesta. Kun pidät tavarasi ja laitteesi hyvässä kunnossa, ei tarvetta uuden ostamiseen tule.

  • Pidä huolta, ettet esimerkiksi säilytä laitteita kuumien pattereiden tai aurinkoisen ikkunan vieressä tai yläpuolella.
  • Älä kierrä johtoja laitteiden ympärille, se haurastuttaa johtoa ja voi johtaa laitteen toimimattomuuteen.
  • Pese vaatteesi oikeassa pesulämpötilassa oikeanlaisella ohjelmalla.
  • Kiinnitä taulut, peilit ja muut seinään kiinnitettävät tavarat ja laitteet varmalla mekanismilla putoamisen ja rikkoutumisen estämiseksi.
  • Järjestä jokaiselle tavaralle oma paikkansa ja sopiva säilytystilansa, jotta niiden kunto ei huonontuisi niiden pyöriessä paikasta toiseen.
  • Käytä laitteita vain niille tarkoitettuihin käyttötarkoituksiin.

Kulkeminen

Mikä on halvin tapa päästä paikasta toiseen? Kävely. Seuraavaksi halvin tapa on pyöräily. Suomen kattava pyörätieverkosto mahdollistaa pyöräilyn ja kävelemisen lähes mihin tahansa, joten aina sään suosiessa suosi näitä liikennemuotoja.

Auto on kätevä erityisesti perheelliselle, mutta harkitse tarkkaan, tarvitsetko autoa todella. Kun lasketaan yhteen kaikki autoon liittyvät huoltokulut ja vakuutusmaksut, tulee joukkoliikenteen käyttäminen helposti paljon halvemmaksi.

  • Jos sinulla kuitenkin on auto, pidä siitä hyvää huolta, jotta säästyt yllätyskustannuksilta.
  • Järjestä kimppakyyti työ- tai opiskelukavereittesi kanssa, jotta voitte jakaa kustannukset.
  • Opettele ajamaan taloudellisesti: vältä joutokäyntiä, nopeaa kiihdytystä ja jarrutusta ja hidasta ennen korotettuja suojateitä.